Tämän tekstin päätän kirjoittaa Jyväskylän Karaokeharrastajien uuteen syyskuussa 2018 ilmestyvään jäsenlehteen

Olen Raija, karaokelaulajaksi syntynyt, Saarijärven kylähullujen sukua, suoraan alenevassa polvessa. Laulu-urani alkoi 4-vuotiaana. Taskurahoja oli kauppiaan tyttären ansaittava pienestä pitäen. Ensimmäiset keikat tein Saarijärven Esson rakennustyömaalle. Huvitin työmiehiä biileissä ”Raija Rööperin kukka” ja ”Ce si bonn”, jonka esitin itsekeksimälläni ranskan kielellä. Isän Reino-kaveri sai maksaa lauluesitykseni autokyydillä, jonka pituuden määrittelin esityksen vaativuuden mukaisesti. Koivumäen kansakouluaikana ihailin luokkakavereiden yksinlauluesityksiä. Pidin kavereita neroina, koska he kehittelivät lauluihinsa erilaisia sävelmiä. Minä sen sijaan lauloin ”Männikkömetsät ja rannikkoraidat” aina samalla ykstoikkoisella nuotilla. 

Vasta myöhemmin minulle selvisi, että nämä lauloivat ns. nuotin vierestä. Yritin pari kertaa pysyä lapsikuorossa opettajan mieliksi. Ei siitä mitään tullut. Olin liian omapäinen oppija. Muistan äitini hävenneen sitä, kuinka Raijan kirkas ääni raikuu kirkossa muitten kuorolaisten yli. Urani urkeni lukioaikana, kun sain pääroolin teiniteatterin musikaaliin ”Kahdeksikko”. Esitykset saivat siinä määrin huomiota, että lisärooleja oli tulossa. Opiskelut ja perhe katkaisivat lauluharrastukseni ja veivät toisaalle, kunnes muutin työn perässä Jyväskylään. Uusi työnantajani tarjosi minulle työtä musiikin opettamiseen. Otin työn rohkeana vastaan. Ylpänä muistelen tätä aikaa; saimme yhdessä opiskelijoiden kanssa kehitellä ihan uusia musiikin oppimis- ja opettamistapoja. Toinen onnenkantamoinen oli tulossa, kun luin jostakin lehdestä Sisä-Suomen karokekilpailuista, jotka pidettäisiin Suonenjoella. Tapahtuma olisi siinä määrin kaukana, että voisin osallistua kisaan tuntemattomana. Kisapaikalla tapasin Arjan ja Tuomon. Siitä se alkoi, karaokeharrastus. Arjan motivointipuhe ja kisamenestys ranskankielisellä biisillä nostivat itseluottamukseni. Lisäksi Tuomoa kiitän innostamisesta ja hyvästä miksaamisesta. Olen tästä joukosta löytänyt useita kavereita ja jopa ystäviä. Meitä yhdistävät kavereiden vilpitön kannustaminen ja tieto siitä, että jokainen on aloittelija omalla tavallaan. Tässä lajissa on vain voittajia. Pysyn Jyväskylän Karaokeharrastajien joukossa. Innostan itseäni ja muita oppimaan uusia biisejä. Verestelen kielitaitoani. Nyt kun 40-vuotinen urani puhetyöläisenä on ohi, voin ylpeänä huomata, miten monipuolisesti karaokeaulaminen on tukenut ääntäni. Ääni ei rahise eivätkä nivelet nahise. Tässä joukossa on aina hauskaa - lauletaan ja tanssitaan yksin, kaksin ja yhdessä.

Penkkari- ja ylppärimuistelua

Me onnelliset koulun pihassa keväällä 1968..

Nyt kun riemuylioppilasjuhlat ovat ohi, alan selvitä maanpinnalle laskeutumisessa. Koulumuistelot löytyvät useista päiväkirjoistani. Kuvia sen sijaan en ole kirjoihini liittänyt. Minulla ei ollut tuolloin kameraa, enkä albumistani voinut kuvia irrottaa. Nyt kuitenkin minulla on joitakin digikuvia blogiini.


Those were the days

Pekka ja Raija RUK:n juhlissa Haminassa 1969.

Penkkarit keväällä 1968. Raija oikealla kuvassa pukeutuneena Fatimaksi.

Penkkariajelulle lähdössä ruokasalin ikkunan kautta kuormurin lavalle.

Riemuylioppilas Raija

Hurahti vuosi ja lähes puolitoista, kun taas muistin blogini. Täytynee tehdä pienoinen parannus. Nyt onkin hyvä aloittaa uusi elämä, koska tämän tekstin sain kyhätyksi riemuylioppilasjuhlia varten. Olen toki tehnyt aika ahkerasti Facebook-päivityksiä, mutta anteeksi, eivät ne voita tätä kirjoittelua.


50 vuotta sitten sain valkolakin Saarijärven yhteiskoulusta. Riemuylioppilasjuhlat huomenna. Luen nyt yökaudet päiväkirjojani ja yritän saada tolkun kehittämästäni salakirjoituksesta kirjoittaakseni 60-luvun ajankuvan blogiini. Huippusalaisia julkaisujani löytyy parikymmentä erilaista. Lauantaisen koulukaveritapaamisen innoittamana tämä tuli mieleeni...

Ja omena puolitettiin jouluaattona veljen kanssa. Viinirypäleistä eikä banaaneista ollut aavistustakaan. Lumisateista näköradiota ihmeteltiin illat pitkät Paavon Sähkön ikkunassa. Minä pääsin joskus liikkeen sisällekin katsomaan jotakin valmiiksi naurettua amerikkalaista elävääkuvaa, koska kummisetäni oli kaupan osastonhoitaja. "Yks tavallinen Virtanen"-eläväkuva käytiin Pullistuksen voimistelusalissa katsomassa kahdesti yksistään siitä syystä, koska sen alkukuvissa nähtiin Paul Ankan Linnanmäen vierailu. Tästä me tytöt opeteltiin pyörtymään vastaavanlaisen tilanteen varalle. Osoittauduin mestaripyörtyjäksi, hallitsin verenpaineen pikaisen laskemisen. Itkimme Mykkäsen tyttöjen kanssa viikon, kun luimme Ajan Sävelestä, että Kai Lind oli saanut esiintymiskiellon jonkun onnellisen alaikäisen tytön pussaamisesta. Kun ensimmäiset ulkomaalaiset, ranskalaiset kesävierasnuoret saapuivat Kalmariin, heidän ihonväriään kummasteltiin Kukonhiekassa. Heidän kieltään ihasteltiin ja alettiin tykkäämään Piaffista. Jotkut uskalsivat kokeilla keskustelemista koulussa opitulla englannillaan heidän kanssaan. Ei siitä mitään selvää saanut. Eivät ne ranskalaiset osanneet senkään vertaa kuin me. Minä sentään hallitsin englannin ääntämisen - ainakin omasta mielestäni, olinhan yökaudet kuunnellut pohisevaa Radio Luxemburgia äidiltä salaa. Kehittelin Beatlesin Hard days nightiin omat sanat, jotta osaisin leuhkia Mykkäsen tytöille beatlestaidoillani. Minulla oli ihan oma foneettinen järjestelmäni. 

Ei se 60-luku mitään kulta-aikaa ollut. Ainoastaan nuorisomusiikki oli jotain, mitä kaipaan. Onnekseni saan nyt verestellä englanninkielisten iskelmien osaamistani Jyväskylän karaokebaareissa. Logaretmeista sen sijaan ei ole haisuakaan. Neliöjuurenkin opin kinkkaamalla, omalla järjestelmälläni, Mykkäsen autokorjaamon pihassa. Opetin sen myös Lealle ja Eevalle, jotka pitivät tämän jälkeen minua nerona. Tänään juhlapäivänämme tukka on vielä päässä, mutta ihan valkoinen. Ei tietoakaan kaljuudesta, vaikka joka lauantai Eeva tupeerasi sen kovaksi keoksi. Hips hops! yks hammas puuttuu. Liikakiloja ei ole tullut, vaikka ihanaa sokeria sai syödä mielin määrin. Lea oli kerran kokeillut jotakin sakariinia, mutta havainnut sen pahanmakuiseksi. Läski eikä voi maistuneet eikä kukaan onnekseni saarnannut terveellistä ruokavalistusta. Porkkanoita ja puolukoita sen sijaan riitti kesät talvet. Koivumäen koulun matovelli ei maistunut. Tillilihasattumat mällystettiin palloiksi ja liimattiin pulpetin pohjaan. Yhteiskoulun kouluruokailuun kotoa saaduilla rahoilla ostettiin äidiltä salaa Paavonseudun kangaskaupasta jäännöspaloja. Näistä kyhättiin kellohameita, jotka pönkötettiin perunajauholla tärkätyillä alushameilla siinä toivossa, että Kukonhiemassa kävisi viuhka. Kyllä se kävikin, hallitsinhan muotitanssin, jiven. Iineksen kemikalikaupasta ostettiin ruokarahasäästöillä hairuppia ja makeuppia. Aiju joutui harmiksemme pari kertaa polttamaan ripsivärinsä, koska sen äiti ei suvainnut maalaamista. 

Tänään juhlapäivänäni lapseni pitävät äitiään kuitenkin hyväosaisena, koska se kävi koulut siinä riiauksen ohella. Ihmettelen muuten itsekin, että sain valkolakin heti ensyrityksellä. Ylpeänä kannan sitä huomenna maailman mukavimpien koulukavereitteni ja uusien Saarijärven ylioppilaiden kanssa. Jään kaipaamaan purkutuomion saanutta, rakasta yhteiskouluvainaata ja niitä opettajia, jotka näkivät hulluuteni ja lellivät minua. Kiitos niistä kympeistä, jotka annoitte Raijalle juuri oikeista aineista.

Mökin pihassa, Tellervon antama kukkakumppu kädessä.

Tellen kortti.

Riitan tekemä harjoittelukampaus. Olen huipputyytyväinen. En  usko omakseni.

Saarijärveläisen kampaajan lopputulos. Niin hieno. Olen tyytyväinen.

Kiitos Telle, kun muistit.

Fiskars riehuttaa ja kieputtaa

Raija leikkii veturinkuskia.

Takapenkin tirskujat.

Raijan sanasalaatti

Voisko kotvan olla hulluilematta. No ei!

Mitä uutta Samulla? No, uudet lenkkarit ja
uusi hattu: Hatten med huvudet. 

Huomenta sateesta. Tänään on oiva bloggauspäivä. Muutakaan hauskempaa tekemistä ei ole. Mustikat ja kanttarellit saavat rauhassa odottaa.







Nyt on aika muistella viime viikonloppua. Sain päähäni palauttaa monivuotisen haaveeni päästä Fiskarsin käsityöläiskylään. Olin siellä opiskelijoitteni kanssa leirikoulussa keväällä 1999. Matkasta jäi siinä määrin hyviä muistoja, että olen usein mielikuvissani palannut Fiskarsiin. Viime viikonloppuna siellä oli Antiikkitapahtuma 2016, joka myös vähän kiinnosti.

Ihan ensivihjeestä sain innostuksen tarttumaan myös Eevaan ja Riittaan. Vaikka he ovat kiireisiä, viime sunnuntai sopi heillekin hyvin. He päättivät ottaa myös poikaystävänsä, Samun ja Laurin mukaan.

Lähdin Jyväskylästä hyvissä ajoin aamulla, koska saman päivän aikana piti keretä moneen paikkaan. Riitta ja Samu odottivatkin jo Lahdessa, josta jatkoimme Helsinkiin Eevan ja Laurin kämpälle. Eeva tajosi meille välipalan, joten lähtö vähän viivästyi. Eihän meillä mitään kiirettä ollut. Kiitos Eeva huomaavaisuudestasi.

Katsoimme ajo-ohjeen iPadin kartastosta. Samu toimi kartanlukijana ja ohjeistajana. Laskeskelimme, että Raaseporiin olisi noin tunnin matka. Tämä ei ihan pitänyt kutiaan. Periltä löysimme hyvän parkkipaikan. Rankkasade yllätti ja vähän aikaa näytti aika surkealta. Sadeajan päätimme kuitenkin hyödyntää piipahtamalla läheiseen ruokapaikkaan syömään. Paikan valinta koituikin onnistuneeksi. Sadekin lakkasi ja pääsimme jatkamaan hortoilemistamme. Lähdimme matkaan avoimin retkimielin. Meillä ei ollut mitään huippusuunnitelmaa. Päätimme tehdä reittivalintoja mielemme mukaan, siis viiden eri mieltymyksen mukaisesti.

Taas kerran sain iloita siitä, miten lapseni ja heidän poikaystävänsä haluavat kävellä ja nauttia toistensa seurasta kiirehtimättä mihinkään suuntaan. Samalla voi keskustella ja havainnoida näkemäänsä ja kokemaansa. Eeva toikin taas esiin sen, että aina ei tarvitse maksaa kokeakseen jotakin ainutlaatuista. Aarteen voi löytää ihan läheltä ja äkkiarvaamatta. Meille riitti Fiskarsin ainutlaatuinen luonto, vanhat rakennukset ja kylämiljöö. Eeva sai tutustua paikallisen sepän pajaan. Huomasin, kuinka hän mielikuvissaan palasi Petäjäveden käsi- ja taideteollisuuskoulun aikoihin ja Ukrainan työharjoitteluun. Minä puolestani sain muistella Muotsikan aikoja paikallisen kultasepän työhuoneella. Kultaseppä oli opiskellut Lahdessa samoinin aikoihin kuin olin siellä opena. Olin kouluttanut monet hänen opettajansa. On niin kiva keskustella ihmisten kanssa kun muistaa omasta työelämästään tärkeät kollegat ja opiskelijat.

Teimme vähän ostoksia paikallisella markkinatorilla. Samu osti mustan huopahatun (kuvassa). Minä ostin tapani mukaisesti Marjatta Metsovaaran retrokankaan, josta aion ommella mekon. Mallikin on jo suunniteltu. Lisäksi ostin kaksi Marimekon keltaista juomalasia, jotka ovat kuvinnoiltaan samanlaisia kuin Jyväskylän kirppikseltä ostamani kolme mustaa lasia. Jyväskylässä lasit maksoiva
1 €/kpl, täällä 15€/kpl. Antiikkimessualueelle emme tällä kertaa menneet, koska pääsymaksu 10 € oli liikaa bujetillemme. Emme tätä katuneet myöhemminkään, koska messuista poistuvien mielestä tarjolla oli kallista tavaraa, lähinnä taidetta.

Tulomatkalla kävimme vielä Billnäsissä, jossa ihailimme ainutlaatuista vanhaa tehdasmiljöötä. Ihmeellistä, että täällä päin Suomea vanhaa perinnettä on voitu säilyttää. Hyvä tahto ja tiukka lainsäädäntökö tämän on saanut ajoiksi? Myös Billnäsissä oli ollut markkinatapahtuma, joka oli juuri loppunut, joten emme poistuneet autosta, vaan ajelimme kylän laidalle.

Pitkät autoreissut kannattaa hyödyntää yhteisiin keskusteluihin ja hyödylliseen hauskanpitoon. Kukaan ei voi paeta paikalta, koska olemme sulloutuneet yhteen. Samu ja hänen veljensä olivat ideoineet hauskan aivoja aktivoivan sanaleikin, jonka he päättävät esittää isälleen. Isä on sana-Seppo, joka käyttää puheessaan 80-luvun uudissanoja ja -sanontoja. Näitä palautimme mieleemme ja keksimme tuttuja ja vähemmän tuttuja. Ihmettelin sitä, kuinka paljon tämän ajan nuoret muistavat ja ovat kuulleet myös vanhoja lutkautuksia. Tein tänään keskiviikkona sanasalaatin (kuva), johon keräsin joitakin mieleeni juolahtaneita sanoja ja sanontoja. Innostuin aiheesta siinä määrin, että lisäsin tämän kuvan myös Facebookin tiliini ja pyydän nyt kavereitani ideoimaan uusia. Saapa nähdä, miten he kommentoivat aihetta. Kuka syttyy muistelemaan? Minä olisin huippuinnostunut, mikäli joku tekisi vastaavan aloitteen. Olen vastaavaan murrelähtöiseen keskusteluryhmään osallistunut aika aktiivisesti tänä kesänä.

Eilen keräsimme Bennyn kanssa joitakin sanoja ja sanontoja, jotka haluan kirjoittaa blogiini muistiin. Kuka ties joskus niitä tarvitsen. Hullu kun olen ja niin vapaalla, niin mikäpäs siinä. Antaa mennä ja näitä varmasti tulee lisää. Kiva, että Bennykin innostui. Hän muistaa omalta osaltaan ruotsinkielisiä vastaavia.

Näin meillä vietetään juhannusta

Yhdessä on hauskaa

Juhannuksesta on kulunut viikko. Kesällä aika hurahtaa. Koska olen vapaalla, en murehdi ajankulua. Nautin jokaisesta hetkestä. Tänään sataa, joten voin keskittyä blogini kirjoittamiseen. Eilen katastelin mustikkapaikkani satoa ja huomasin, että hyvältä näyttää. Sato on taas taattu. Myös kanttarellit on poimittavissa jo tällä viikolla. Ostin uuden pakastimen, jo neljännen. Se kyllä täyttyy ja on syksyn ja talven mittaan kovassa käytössä. Kaikki on siis valmista. Tervetuloa uudet tuotteet. Purkitkin on jo etsitty ja kohta putsattu.

Nyt täytyy palata juhannukseen. Tänä vuonna meitä oli täällä mökillä me neljä: äiti, Eeva, Lauri ja Raija. Juhlistin omasta puolestani tämän vuoden juhannusta ompelemalla itselleni uuden täyskellon kukkahameen ja ostamalla Vogliasta pinkin pellavakietaisun. Täydellistä sen olla pitää. Perheeni lienee tottunut juhlarituaaleihini, joita yritän parhaani mukaan siirtää lapsilleni. Näihin kuuluu ehdottomasti myös hyvä kasvisruoka, juhannuskoivut, Suomen lippu ja juhannuskokko. Haaveilimme Eevan kanssa myös Kukonhiekan juhannustansseista, joihin olisimme pyöräilleet kukkahameissa. Tämä ei toteutunut, koska halusimme olla mummon kanssa. Meidät sai järkiimme myös mahdollinen tanssitungos ja kalliit pääsyliput. Joten päätimme järjestää oman juhannushulluttelumme omalla kokollamme. 

Omaa ohjelmaa

Mummo piti huolen juhannuskerronnasta tänäkin juhannuksena. Hänellä on hauskoja muistoja, jotka hän kertoo vanhalla Saarijärven murteella. Huomaan vuosien myötä itsekin hallitsevani joitakin nasevia paikallisia sanontaja, joita pitäisi kerätä muistiin. Lauri ja Eeva ovat uskollisia kuuntelijoita. Varsinkin Lauri osaa haastaa mummon muisteloihin. Ihmeellistä, miten vanhan ihmisen vaivat parantuvat tai ainakin unohtuvat, kun nuoruuden seikkailut tulevat mieleen. Lauri ja Eeva olivat ihmeen häveliäällä tuulella, joten minä sain taas vastata performanssista. Eipä haittaa, koska olen aina valmis esittämään hullua omalla tavallani. Ehkä "esittää" on väärä ilmaisu, koska minun ei tarvitse hullua liiemmälti esittää. Koska olin pukeutunut täyskelloon verhokangaskukkahameeseen, uuden hameeni oli oltava mukana hölmöilyssäni. Olen aina ihaillut tankotanssia, joka näyttää ihan helpolta hulvattomuudessaan. Kokkorannassamme on valaisinpylväs, joka nyt sai toimia tankonani. Lauri kuvasi esitykseni, jonka voinen myöhemmin liittää tähän. Nautin esityksestäni, joka sai raivoisat aplodit. Eipä haittaa, vaikka jalat eivät juuri irronneet tangolle. Laaja hameenhelma toimi mainiosti tuoden esitykseen liikettä ja viuhkaa. Kamalaa, jos pinkit pikkubiginini pilkistivät varta vasten hameen sivuun jätetystä täyspitkästä halkiosta. Paljaat sääret ainakin vinkuivat valaisimen tangossa. Showta sen olla pitää.

Kaikki päättyy aikanaan ja nuotiokin sammuu sekä aurinko laskee. Sää suosi meitä ulkoihmisiä. Oli vietätä mummo yöpuulle omaan kotiinsa. Makkaranpaisto juhannusnuotiolla sekä juhannusviinat ja -kaljat eivät nytkään tulleet mieleemme. Raijan maukas kasvisruoka taitaa olla aika täyttävää. Äidin vienniltä palatessani tuli Kukonhiekka mieleeni. Muistin, että siellä sytytetään kokko klo 23.00. Ehtisimme vielä sinne. Kotiin palattuani Lauri ja Eeva olivat valmiit lähtemään juhannusajelulle. Tuumasta toimeen. Perillä ihmettelimme taas autojen paljoutta. Miten ihmeessä Pullistus pystyy vuodet perätysten pitämään yllä Kukonhiekan suosion. Onnittelut sille. Kokko oli jo lähes palanut. Emme jääneet ihmettelemään pikkuliekkiä vaan ajelimme kotiin lämpöisessä juhannussuvessa. Eeva ja Lauri poistuivat omaan nukkumisaittaansa ja minä kiepsahdin ja kääriydyin omaan parivuoteeni täkkiin. Kiitin ja halasin kotini ja toivotin Raijalle kiitos tästä päivästä ja hyvää yötä.

Kohotusta kehosta

Lopputulokset ja kehotukset

Eilen se sitteen selvisi: Kuntoportin kuntokoulun loppumittaukset ja uusi kehonkoostumismittaus. Olin hieman varautunut kokeeseen eikä vire ollut paras mahdollinen. Näin myöhemmin ajatellen alakuloinen olo tuli lounasruuasta, joka sisälsi rasvaisia ranskalaisia. Ihmeellistä, miten ravinto näyttää nykyään isoa osaa fiiliksessäni. Helenan seura oli tietenkin paras mahdollinen. Piristin itseäni shoppailulla. Valitettavasti alennusmyynneistä löytyi tarpeellista vaatetavaraa, jota ilman en olisi selvinnyt. Marimekosta en silti onnekseni ostanut mitään. Hui, mitkä hinnat Marimekko on pystynyt pitämään alennuksista huolimatta.

Sitten tuloksiin

Aika paljon muutoksia parempaan suuntaan oli kehossani tapahtunut kuukauden aikana. Tavoitteena oli ennen kaikkea lihaskunnon kohottaminen. Uudet temput Iina-parini (28 v) kanssa eivät juurikaan ole kohentuneet. En oikein jaksanut tällä kertaa venyä, vaikka parini tsemppasi kaikin keinoin. Ryhmämme jäsenistä oli vain puolet paikalla. Mistä lienee tämä kato peräisin? Ehkä kesä ja lähestyvä juhannus sai tämän aikaan. Myös repsahtaminen tuli mieleeni. Keskikesä ei ole paras mahdollinen ajankohta kunnon kohottamiseen. Kesä tuo paljon herkkuja, joita ei voi vastustaa. Minulla niitä on ympäri vuoden, joten tämä ajakohta ei juurikaan eroa syksystä tai talvesta.

Kehonkoostumusanalyysia

Yksi perustavoite omassa ohjelmassani oli kehon vesipitoisuuden kasvattaminen. Tämä parani jonkin verran. Onneksi, koska olen paljon lisännyt veden juontia. Kuukausikin näyttää riittävän muutoksen saamiseen. Vaikka lihaskunto ei uusien mittaustulosten viitoittamana näytä juurikaan muuttuneen, tämä kuitenkin ikääni (68) suhteutettuna on erinomainen ja hyvä. En silti hurraa tuloksen johdosta, koska tutkimuksen perusjoukko koostuu hyvin erikuntoisista ihmisistä. Taulukko tavallaan valehtelee minulle. Saan hyvitystä korkeasta iästäni. Uskoisko? Ihan sama. Nyt riittää, että olo on kuin Osuuskaupan hoitajalla. Miksipä ei olisi, koska olenhan Osuuskaupan hoitajan tytär.

Nyt juhannusta juhlimaan uudessa kukkahameessa, vaikka TV:stä tulee kammottavia uutisia: Britannia eroaa EU:sta. Se siitä. Te hullut!

Eevan ja Raijan teoksia

Happy halloween

Ei nyt ole pyhäinpäivä, mutta halusin siitä huolimatta lisätä blogiini tämän teoksen, jonka teimme Eevan kanssa halleweenina 2015. Tämä on ihan ensimmäinen iStopMotionilla tehty sellainen. Eeva oli tuolloin opiskelemassa Oriveden Opistossa ja olin häntä tervehtimässä siellä. Animaatio on kokeilu. Tätä olisi jatkettava. Tarina oli täysin impro, jonka kyllä huomaa. Eipä haittaa.

Hyvä ohje-linkki